Diffraktioaikamenetelmä
Diffraktioaikamenetelmä mittaa aikaa, jonka ultraääniaallot taittuvat särön kärjissä. Se määrittää tarkasti virheiden korkeudet ja syvyydet heijastavuudesta riippumatta.
Fysikaalis-kemiallinen vaikutusmekanismi
Diffraktioaikamenetelmässä kaksi anturia työskentelee vastakkain, toinen lähettää, toinen vastaanottaa. Särön kärjissä ultraääni ei heijastu takaisin, vaan taittuu, ja nämä taittuneet aallot kulkevat vastaanottimelle. Laitteisto laskee ylemmän ja alemman särökärjen signaalien kulkuaikaeron perusteella virheen syvyysaseman ja korkeuden. Koska menetelmä käyttää taittumista eikä kaikua, se on lähes riippumaton siitä, miten edullisesti virhepinta on äänikeilaan nähden.
Metallurginen merkitys ja riskit hitsauksessa
Juuri tässä on etu perinteiseen kaikumenetelmään verrattuna: jyrkästi seisova, huonosti heijastava särö löydetään silti. Siksi menetelmää käytetään korkeasti kuormitetuissa saumoissa ja siellä, missä särön etenemisen arviointi on tärkeää. Sen rajat ovat välittömästi pinnan alla ja juuressa, koska siellä lähetys- ja takaseinäkaiku peittävät näytön.
Työpaikkakäytäntö ja toimintaohjeet
Tarkastustaajuus, anturikulma ja etäisyys määräytyvät seinämänpaksuuden ja materiaalin mukaan, tyypillisesti muutama megahertsi. Aallonpituutta ei säädetä, se määräytyy taajuudesta ja äänennopeudesta: kun 5 MHz teräksessä, se on noin millimetrin luokkaa, eikä sitä tarkemmin voida erottaa. Ennen tarkastusta laite kalibroidaan vertailukappaleella, jossa on tunnetut virheet, ja pinnan on kytkeydyttävä tasaisesti. Arvioinnin saa tehdä vain siihen pätevöitynyt henkilö.