TIG-hitsaus — Hitsausmenetelmät

TIG tulee sanoista -inerttikaasu — ja se on menetelmä, johon kaikkia muita verrataan. palaa sulamattoman ja työkappaleen välillä. Inertti kaasu — yleensä — suojaa ja elektrodia ilmakehältä.

Ratkaisevaa: elektrodi ei sula mukana. Ohjaat ja lämmöntuontia täysin riippumatta lisäaineesta, jonka viet käsin sulaan. Se antaa hallinnan, jota mikään muu menetelmä ei tarjoa — siksi TIG on kuninkuuslaji juuripaloille, ohuille levyille ja laadukkaille hitseille.

Napaisuus ja liitännät: mikä kuuluu minne?

TIG:ssä on kiinteä sääntö: maadoitus plusnapaan, poltin miinusnapaan (tasavirta, elektrodi miinuksella = DC−). Monissa nykyaikaisissa inverttereissä on symmetriset liittimet — molemmat näyttävät samoilta, koska ne on alun perin tarkoitettu puikko-. Jos laitteen TIG-merkki on kulunut pois, katso kaasuliitintä: se on aina välittömästi miinusnavan vieressä.

Lisäksi: maadoituspuristin mahdollisimman lähelle railoa! Jokainen hitsausvirta synnyttää sähkömagneettisen kentän. Jos ripustat maadoituksen metrien päähän, pakotat virran valtavalle kiertotielle — seuraus on magneettinen puhallus (Arc Blow): tanssii, katkeilee ja roiskii sivuun.

Elektrodin halkaisija ja virta

Nyrkkisääntö: volframielektrodin halkaisija (mm) kertaa 100 antaa likimääräisen maksimivirran. 1,6 mm:n elektrodi kestää siis noin 160 A, 2,4 mm:n elektrodi noin 240 A. Liian ohueksi valittu elektrodi sulaa palloksi ja jättää volframisulkeumia hitsiin. Suuremmilla virroilla pieni peruspoltin ei enää riitä — silloin tarvitset isomman polttimen tai vesijäähdytteisen letkupaketin, muuten poltin palaa käteesi.

Volframielektrodi: väri paljastaa seostuksen

Elektrodi on seostettu oksideilla, jotka parantavat syttymistä ja nostavat virrankestoa. Väri elektrodin päässä kertoo tyypin (ISO 6848:n mukaan):

• Punainen (2 % toriumia) ja oranssi (4 % toriumia): Erinomainen kestoikä, erittäin vakaa , korkea virrankesto — aiemmin standardi DC:lle. Mutta: torium on radioaktiivista ja myrkyllistä. Hiontapölyä ei saa hengittää. Säteilyn ja jätehuollon vuoksi ne ovat väistymässä.

• Harmaa (2 % ceriumia): Nykyaikainen yleisnero — ei radioaktiivinen, hyvä syttyminen myös matalilla virroilla, AC:lle ja DC:lle. Klassinen toriumin korvaaja.

• Sininen (2 % lantaania) ja kulta (1,5 % lantaania): Ei radioaktiivinen, erittäin hyvä syttyminen ja korkea kestävyys — myös tavallinen toriumin korvaaja.

• Valkoinen (zirkonium): AC:lle alumiinille — erittäin vakaa, pallomainen elektrodin kärki.

• Vihreä (puhdas ): Klassikko AC:lle alumiinille, mutta pienempi virrankesto.Muista: useimmissa pajoissa harmaa (cerium) ja sininen (lantaani) ovat jo kauan sitten syrjäyttäneet punaiset ja oranssit toriumelektrodit — sama teho, mutta ilman radioaktiivisuutta. Jos vielä hiot toriumia, tarvitset ehdottomasti kohdepoiston tai hengityssuojaimen.

Elektrodin ulkonema: kaasusuoja-kilpesi

Se, kuinka pitkälle elektrodi työntyy kaasusuuttimesta, ratkaisee kaasusuojauksen. Nyrkkisääntö: ulkonema vastaa suunnilleen kaasusuuttimen sisähalkaisijaa — vakiosovelluksissa 5–8 mm. Liian pitkälle ulos jäävä elektrodi osuu ilmavirtaukseen, suojakaasukupu repeää ja elektrodi imee heti happea — seurauksena huokoisia, hapettuneita, kelvottomia hitsejä.

Alustan ansa

Kupari ja alumiini johtavat sähköä erinomaisesti — mutta myös lämpöä. Näistä materiaaleista tehty alusta imee hitsauslämmön ja salamana kappaleesta: tunkeumaongelmia, vääristymiä ja halkeilua. Parempi on nikkelilevy tai punottu nikkelimatto — se johtaa sähköä, mutta on huono lämmönjohde, joten prosessilämpö pysyy kappaleessa.

Virran laji ratkaisee materiaalin

• Tasavirta, elektrodi miinuksella (DC−): Teräkselle ja ruostumattomalle. Suurin osa lämmöstä menee työkappaleeseen, tunkeuma on syvä ja kapea.

• Vaihtovirta (AC): Alumiinille ja magnesiumille. Positiivinen puolijakso rikkoo sitkeän ("katodinen puhdistus"), negatiivinen antaa tunkeuman.

Käyttökohteita on kaikkialla, missä pitää olla puhdasta ja tiivistä: ruostumattomat putkistot, alumiinirakenteet, titaani lentokonerakennuksessa, ohuet levyt ja kaikkialla laadukkaiden liitosten .

Nykyaikaiset koneet: taajuus, käyrämuodot ja pulssi

Virran laji on vain puoli totuutta. Nykyaikaiset invertterikoneet antavat käteesi kokonaisen kourallisen säätöruuveja, jotka tekevät samasta täysin erilaisen työkalun. Joka ne tuntee, ottaa koneestaan kaksinkertaisen tehon — joka jättää ne huomiotta, ajaa Formula-ykkösellä kakkosvaihteella.

AC-taajuus: keskittäminen

virta hyppii useita kertoja sekunnissa plus- ja miinusnavan välillä. Klassiset 50 Hz ovat standardi. Nykyaikaiset koneet antavat nostaa taajuutta — 100, 200, usein useisiin satoihin hertseihin. Mitä tapahtuu? kapenee ja jäykistyy, se keskittyy. Tunkeuma syvenee ja kapenee, pysyy ahtaissakin railoissa puhtaasti linjallaan eikä tanssi. Alumiinin se tarkoittaa: vähemmän leveää hitsisulaa, vähemmän lämpöä hitsin vieressä, vähemmän päästövärejä — täydellä katodisella puhdistuksella.Käyrämuoto: kantti, sini vai kolmio?

Joissakin koneissa määräät lisäksi, miten virta kulkee kussakin puolijaksossa — käyrämuodon.

• Kantti (+/−): Virta hyppää heti maksimiin, pysyy siellä ja kääntyy vasta vaihdettaessa vastakkaiselle puolelle maksimiin. Aggressiivinen, kova tunkeuma, maksimivoima rikkomiseen. Paksummalle alumiinille.

• Sini (klassinen): Virta nousee hitaasti ja laskee hitaasti — plus- ja miinuspuolijaksossa. Pehmeä, rauhallinen , ihanteellinen ohuelle materiaalille ja herkille kappaleille.

• Kolmio (+/−): Nopea nousu, nopea lasku — molemmissa puolijaksoissa. Keskitie kantin ja sinin välillä.

Paremmat koneet antavat jopa yhdistellä näitä käyrämuotoja — niin virität vaihtovirta-hitsauksen tarkasti kuhunkin sovellukseen.

Tasavirta: lineaarinen vai pulssitettu?

sinulla on kaksi perustilaa. Lineaarinen palaa vakiovirralla. sen sijaan heiluu kahden arvon välillä: korkean pulssivirran, joka sulattaa materiaalin, ja matalan perusvirran, joka jäähdyttää sulaa mutta pitää elossa.

Taajuus — kuinka usein sekunnissa pulssitetaan — on monissa koneissa säädettävissä 1 Hz:stä yli 2 500 Hz:iin. 1–2 Hz:llä kone toimii kuin ompelukone: pisara, tauko, pisara. Näet suorastaan, miten hitsi syntyy suomu suomulta. Kun nostat 2 500–3 000 Hz:iin, jäljelle jää vain ultrakimeä vinkuna ja jatkuvasti vakaa — puhtaita, sileitä hitsejä pienellä lämmöntuonnilla.

TTP: yksittäispulssi

Jotkin koneet tarjoavat lisäksi TTP:n (yksittäispulssi). Säädät, kuinka kauan palaa — sitten se sammuu itsestään. Lyhyt, tarkka laukaus, tuskin lämpöä kappaleessa. Ihanteellinen silloitukseen, ohuille levyille ja kaikkialle, missä et halua antaa edes mahdollisuutta kasvaa. Joissakin koneissa yksittäispulssin voi yhdistää raapaisusytytykseen — raapaiset elektrodin tarkalleen siihen, mihin piste halutaan. Maksimitarkkuus.

Nousu ja lasku: hitsaus ilman jalkasäädintä

Kaikilla ei ole jalkasäädintä. Polttimen käsipainikkeella voit säätää nousu- ja laskuajan. Kun painat painiketta, virta nousee hitaasti tai nopeasti säädettyyn maksimiin — käynnistyy pehmeästi, ohut elektrodin kärki säästyy. Kun päästät irti, virta laskee hallitusti alas todelliseen sammumiseen asti. ei sammu äkillisesti, vaan täyttää päättäiskraatterin — ei halkeaman alkua hitsin lopussa.